28. tammikuuta 2015

Kuperkeikkoja.




Asiat kiirehtivät. Minä yritän pysyä niiden mukana. Yritän hypätä kärryille ja pysytellä siellä. Väliin havahdun ajatuksistani. Olen saanut myös hetkeksi pysähtyä. Asiat rullaavat nyt hyvin ja minä yritän levätä tasaisessa kyydissä. Ei se sitä joka hetki ole. Vaan asiat heittelevät kuperkeikkaa. Vauhdista hiljentymiseen, huudosta hiljaisuuteen, väsymyksestä pirteyteen ja minä yritän tietää, miten päin milloinkin olen!

Olen virkannut pitkästä aikaa. Tai ylipäätään olen vähän joka välissä tehnyt jotain pientä. Isoon ei ole nyt aikaa, pienimmäiseni on päättänyt vältellä päiväunia. Ensimmäinen hammaskin tullut, liekö lisää tulossa. Vaatii olemaan lähellään joka hetki. Silloin minä monesti virkkaan. Olen lähellä, helposti saatavilla. Niin se lapsen läheisyydentarpeessakin on omat aikansa, väliin on sylikausi, väliin maailma äidin takana niin paljon mielenkiintoisempi. Omat varpaat, lelut, joista kuuluu ääni. Niistä inspiroituneena tein nämä helistimetkin. Pururinkulalla.

Kumpa minussa itsessänikin säilyisi aina tutun ja turvallisen arvostaminen ja vuorotellen taas uuteen ihastuminen ja innostuminen. Sellaista se on elämä. Vuoropuhelua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ihastuttavaa, jos haluat antaa minulle merkitykellisiä kirjaimiasi.